Historia

Historia

Töölön Nuotioveikot perustettiin Töölön Siniset II –osastoksi kasvavan Taka-Töölön alueelle keväällä 1939. Uusi osasto, jonka johtajana toimia Martti Hartiala, sai luvan itsenäistyä omaksi lippukunnaksi. Syyskuussa 1939 perustetun uuden lippukunnan nimeksi tuli Töölön Nuotioveikot. Nuotioveikkojen ensimmäiset vuodet osuivat keskelle toista maailmansotaa, jolloin toiminta oli katkonaista. Lippukunnan ensimmäisen lipun naulajaiset olivat vasta maaliskuussa 1945. Sodan päätyttyä nuotioveikkojen toiminta elpyi ja nuotioveikkojen määrä kasvoi. Ongelmaksi muodostui kokoustilat, joita nuori lippukunta joutui vaihtamaan aina siihen asti, kunnes Meilahden seurakunta vuokrasi nuotioveikoille kolon Ruskeasuolta keväällä 1951.

Jäsenmäärällä mitattuna Nuotioveikot olivat suurimmillaan 1950-luvun puolivälistä 1960-luvun puoleenväliin. Tänä aikana ”kaminabroidit” toimivat aktiivisesti sekä Helsingin Partiopoikapiirin partiotaito- ja urheilukisoissa. Vuonna 1967 nuotioveikot perustivat oman urheiluseuransa (Urheiluseura TNV), joka toimi aina vuoteen 2004. Nuotioveikkojen vanhan lipun kunto oli heikentynyt, jolloin päätettiin teettää uusi lippu, joka vihittiin käyttöön maaliskuussa 1964 lippukunnan 25-vuotisjuhlassa. Vanhaa lippua säilytetään edelleen kololla. Vuonna 1960 nuotioveikot järjestivät ensimmäisen Partioralli-kilpailun, josta kehittyi nuotioveikkojen vuosittain järjestämä erittäin tunnettu kilpailu. Tosin toistaiseksi viimeisin Partioralli järjestettiin vuonna 2001. Yhtenä merkittävänä muutoksena oli nuotioveikkojen muutto uudelle kololle Pihlajatie 27:n kellaritilaan vuonna 1962. Kolon omistaa Meilahden seurakunta.

Nuotioveikkojen retket suuntautuivat Nuuksion erämaihin, mutta ”kaminabroidit” olivat etsineet omaa kämppää jo 1940-luvulta alkaen. Lippukunnan ensimmäinen kämppä vuokrattiin vuonna 1959 Hiiskulan kartanolta: kämppä oli Kalakosken autio metsätyöjohtajan talo. Silti oman kämpän hankita oli nuotioveikkojen tavoitteena. Vuonnna 1960 joukko nuotioveikkoja katsasti Nuuksiosta sopivia tontteja, joista Urjan rantatontti hyväksyttiin yksimielisesti uuden kämpän tontiksi. Tontti ostettiin kesällä 1961 ja kämpäksi ostettiin Imatran Voiman koottava työmaaparakki, joka siirrettiin Urjalle jäitä pitkin hevosvetoisesti kevättalvella 1962. Uusi kämppä valmistui marraskuussa 1963. Lippukunta oli luopunut Kalakosken kämpästä alkuvuodesta 1963. Urjantörmän kämpän saunaksi saatiin Hiiskulan kartanon lahjoittama Kalakosken kämpän vanha riihi, joka purettiin ja siirrettiin Urjalle. Sauna valmist ui vuonna 1964. Urjantörmän kämpästä muodostui oikeutetusti nuotioveikkojen retkitoiminnan keskipiste. Kämppää on remontoitu useaan otteeseen ja vuotuiset talkoot yhdistävät nuorempia ja vanhempia nuotioveikkoja.

Partiotoiminta ajatui muun yhteiskunnan tavoin murrokseen 1960-luvun lopulla. Myös nuotioveikkojen jäsenmäärä laski ja toiminta väheni. Vaikeuksista huolimatta nuotioveikkojen toiminta jatkui. 1970-luku oli muutosten aikaa. Partiotoiminta järjestäytyi uudestaan järjestötasolla ja muiden muassa partiolippukunta Töölön Nuotioveikoista tuli rekisteröity yhdistys. Merkittävimpänä muutoksena lippukunnan toiminnassa oli tiivistynyt yhteistyö sisarlippukunta Viestityttöjen kanssa. Yhteistyö oli alkanut jo vuonna 1939, mutta vuonna 1972 järjestettiin ensimmäinen yhteinen kesäleiri ”Jytä” Ylimmäisellä Vihdissä. 1970-luvulla nuotioveikot vaihtoivat partiopaidan ruskeasta siniseksi. Kuitenkin 1980-luvun alussa oli tarpeen elvyttää niin nuotioveikkojen kuin viestityttöjen toimintaa, sillä nuotioveikkoja toimi enää kolmisenkymmentä. Eero S. Loukimon johdolla tehty ”Meilahden seudun par tioprojekti 1982–87” onnistui elvyttämään nuotioveikkojen toiminnan houkutellen uusia partiolaisia lippukuntaan sekä sitouttamalla nuoret johtajat lippukuntaan. Nuotioveikkojen ja Viestityttöjen tiiviimmän yhteistyön merkkinä lippukunnat päättivät ottaa käyttöönsä yhteisen huivin, jonka väriksi päätettiin keväällä 1983 viininpunainen valkoisella reunanauhalla, minkä Suomen Partiolaiset hyväksyi lippukuntien huiviksi huhtikuussa 1983.

Onnistuneen projektin tuloksena nuotioveikkojen toiminta kiihtyi ja lippukunnan jäsenmäärä kasvoi 1980-luvulta aina 1990-luvun puoliväliin. ”Nodarit” tekivät pitkästä aikaa vaelluksia taivaltaen Susitaipaleen sekä kiertäen Karhunkierroksen että retkeilivät pitkin poikin Kirkkonummea ja Nuuksiota. Tosin 2000-luvulla vaellukset ovat vähentyneet retkien keskittyessä oman kämpän maastoon. Nuotioveikkojen toiminta ajautui taantumaan 2000-luvun alussa johtuen johtajapulasta sekä partiotoiminnan heikentyvästä imagosta. Ratkaisuksi muodostui entistä tiiviimpi yhteistyö Viestityttöjen kanssa. Lippukunnilla oli yhteistä sudenpentutoimintaa, mutta nyt järjestettiin enemmän yhteisiä kursseja sekä entistä enemmän yhteisiä vartioikäisten retkiä. Vähälläkin väellä ”nodareiden” toiminta pysyi aktiivisena ja hitaasti lippukunnnan jäsenmäärä kasvoi vuodesta 2009 alkaen . 2010-luvun alkuvuosina nuotioveikot onkin ollut yksi Pääkaupunkiseudun Partiolaisten (PäPa) eniten kasvavia lippukuntia. Kasvua on edesauttanut Suomen Partiolaisten (SP) uusi ikäkausiohjelma. Nuotioveikot tarjoaakin Pihlajatien kolollaan sekä Urjantörmän kämpälle suuntautuville retkillään loistavat mahdollisuudet partiotoimintaan.

Laajempi ja perusteellisempi historia on luettavissa teoksesta Samassa veneessä – Töölön Nuotioveikot ja Viestitytöt 75 vuotta. Teos on saatavilla sekä Nuotioveikkojen että Viestityttöjen koloilta.

Mainokset